Seaside Sounds

From Finland

Seaside Sounds
from Finland

Suomen etelä- ja länsirannikolla asuu vähemmistö, joka puhuu äidinkielenään ruotsia – noin 5 % Suomen väestöstä. Kulttuurin suhteen heillä on paljon yhteistä niin muiden Pohjoismaiden kuin suomenkielisen Suomen kanssa, samaan aikaan kuin he ovat kehittäneet ainutlaatuisen oman kulttuurin, johon kuuluu musiikkityylejä keskiaikaisista balladeista villiin viulunsoittoon. Joka alueella on omat aarteensa, joista yksi hyvin kuuluisa on menuettiperinne, joka on säilynyt elossa länsirannikolla 1700-luvulta asti.

Tervetuloa tutustumaan neljään monipuoliseen muusikkoon, jotka ovat syvällisesti perehtyneitä suomenruotsalaiseen musiikkiperinteeseen, samaan aikaan kuin luovat uutta musiikkia: Maria Kalaniemi, Marianne Maans, Juulia Björn ja Désirée Saarela.

Maria Kalaniemi

“Minulle kansanmusiikki on inhimillistä ja koskettavaa, syvällistä taidetta, jossa mielikuvituksella ei ole rajoja. Kansanmuusikkona saan olla samalla sekä säveltäjä että esittäjä ja tulkitsija. Se on vaativaa, mutta vapauttavaa.”


Lue lisää

Désirée Saarela

“Sanat, tarinat ja tunne niissä muodostavat musiikkini ytimen. Ympäristö, ihmiset, suhteet, metsä, meri, laajalle levittäytyvät maisemat ja luonto itsessään inspiroivat minua ja synnyttävät lauluja.”


Lue lisää

Marianne Maans

“Suomenruotsalainen kansanmusiikki, sen kesyttämättömät polskat, menuetit ja kansanlaulut, ovat olleet tutkimuskohteeni läpi elämän.”


Lue lisää

Juulia Björn

“Minun maailmassani satu hiipii arjen lomaan ja mahdoton kisailee mahdollisen kanssa.”


Lue lisää

Ota yhteyttä

    Yhteystiedot

    info@seasidesounds.fi