Marianne Maans

Seaside Sounds from Finland

Marianne Maans
Kuva: Marjo Haapasalo

“Suomenruotsalainen kansanmusiikki, sen kesyttämättömät polskat, menuetit ja kansanlaulut, ovat olleet tutkimuskohteeni läpi elämän.”

Marianne Maans (s. 1965) on kansanmuusikko, joka toimii monipuolisesti eri musiikillisten ja pedagogisten projektien parissa. Hän esiintyy soolona ja eri kokoonpanoissa, sekä toimii eri ikäisten työpajojen ja kurssien vetäjänä. Hänen soittimensa ovat laulu, viulu ja oktaaviviulu.

Mariannen musiikki koostuu perinne- ja nykykansanmusiikista, lastenmusiikista, koraaleista ja varhaisesta kirkkolaulusta. Lähellä hänen sydäntä ovat myös tunteelliset tangot ja vanha viihdemusiikki. Hän on muun muassa sovittanut musiikkia kuoroille, luonut opetusmateriaaleja ja toiminut musiikkitapahtumien taiteellisena johtajana. Hän on julkaissut parikymmentä CD-levyä solistina sekä eri yhtyeiden kanssa (Pirnales, Jouhiorkesteri, Folkrörelsen jne.). Vuonna 2017 Marianne oli yksi Svenska kulturfondenin kulttuuripalkinnon saajista.

Marianne varttui Ähtävällä, Pohjanmaalla, mutta asunut eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä hän asuu Turussa. Hän on suorittanut musiikin maisterin tutkinnon Sibelius-Akatemian kansanmusiikin oppiaineessa ja on myös kouluttautunut yhteisömuusikoksi ja mentaalivalmentajaksi.

Lisätietoja: www.mariannemaans.com, marianne.maans@gmail.com, puh. +358 40 5258819